Niin se kesäloma tuli, oli ja meni! Kaikkien yllätykseksi minä palasin pari viikkoa sitten takaisin töihin. Voin koko loman niin hyvin (helteistä johtuvaa voimattomuutta lukuunottamatta), että ajattelin etten voi hakea sairaslomaa kokeilematta miten työmalla jaksaa, kun mitään varsinaista estettä paluuseen ei ollut. Yllättätyin jopa itsekin kuinka hyvin töihin paluu meni, ihan kuin en olisi lomalla ollutkaan. Todella hiostavat, kuumat ilmat olivat ehkä pahin vastus, hiki siellä virtasi. Apuna jaksamisessa tietenkin ihanat työtoverit, jotka kokoajan muistivat kieltää tekemästä sitä tai tätä ja nostamasta tuota.. :) Paljon silti siellä joutui kyykkimään ja nostelemaan, mikä selkää jonkin verran vaivasi. Töihin paluun jälkeen väsymys kuitenkin hyökkäsi kimppuun oikein tedenteolla. Töistä tullessa menin suorinta tietä nukkumaan yöunille tai vähintään päiväunille, enkä enää tällä viikolla kertakaikkiaan muuta tehnyt kuin nukkunut kotona. Aamuvuoron jälkeen päiväunet ja muutaman tunnin hereillä sinnittelyn jälkeen 12 tunnin yöunet (edes kuumuus ei vaivannut, saati pissahätä herättänyt). Seuraavan työpäivän jaksoi taas ilman mitään mutinoita, mutta kotona jatkoin taas unia...
Keskiviikkona totesin, ettei tässä ole mitään järkeä!!! Vaikka töissä jaksaakin vuoron ihan ok, niin pitäisi sitä muutakin päivään mahtua. Ja työtovereillekin on helpompaa, kun saavat tilalleni sijaisen, joka kykenee kaikkia töitä tekemään ja työt tasaisemmin jakautuvat. Niinpä soitin neuvolaan ja sairasloma alkoi tästä päivästä!!! Enää en tänävuonna töihin mene! Ajatus kuulostaa jotensakin hurjalta ja oudolta, mutta parempi näin!
Neuvolasta kirjoitettiin minulle ensin 3 päivää sairaslomaa ja kehoitettiin varaamaan työterveyteen lääkäri aikaa, koska neuvolalääkärille ensimmäinen vapaa aika olisi vasta  kahden viikon kuluttua. Sanoivat siellä jo aiemmin, että kesäaikaan lääkärille on todella vaikea aikaa saada, mutta jotenkin kuvittelin, että ei se täysin mahdotonta voi olla. Eihän sairasloman kirjoittaminen vie hänen päivästään kun muutaman minuutin... Sain maanantaille ajan työterveyteen ja toivoa sopii, että hän sieltä kirjoittaisi suoraan jäljellä olevat 17 päivää sairaslomaa. Muuten tässä saa jatkuvasti hypätä neuvolassa ja lääkärissä sen paperin perässä. Faktahan se on kuitenkin se, ettei tilanne tästä enää parane.