Meidän pikkuneiti tulee huomenna jo hurjaan kolmen kuukauden ikään!!

Maanantaina kävimme neuvolassa mittailtavana. Siellä meitä oli vastassa taas uusi naisihminen. Käynnin jälkeen aloin miettiä oliko terveydenhoitaja sittenkään uusi, vai vaan käynyt parturissa. Edelliskerralla oli vaaleat hiukset, nyt mustat, mutta nimikirjaimet täsmää... Hän kyllä esitteli itsensä, mutta en ollenkaan muista mikä se oli. No ei kai sitä voida olettaa että minä oman terveydenhoitamme tunnistaisin, kun hän on jo useamman kerran vaihtunut? :)

Puntari näytti 5780 g ja pituutta saatiin 57,5 cm. Päänympärys 39,5 cm. Olin aika yllättynyt noista lukemista, olin aivan varma, että olemme jo yli 6 kiloa ja lähellä 60 cm, mutta eipäs oltukaan. Minusta kasvu oli todella vähäistä, etenkin edelliseen kuukauteen verrattuna, mutta se on kuulemma normaalia. Käyrät näyttivät kummallisilta, yksi lähti laskuun kuin lehmän häntä ja toinen nousi jyrkästi. Kauhistuneena niitä katselin, mutta terveydenhoitaja onneksi selitti minulle mitä ne kuvasivat ja sanoi ettei syytä huoleen ole. Olemme kuitenkin kasvaneet mikä on tärkeintä!  Kun vauvaa nostettiin käsistä istumaan, meidän neiti tuumasi, että miksi ei suoraan seisomaan. Terveydenhoitajaakin nauratti kun hän vauvalle jutteli, että istumaan nousu riittää tälläkertaa.. :) Mittausten jälkeen vuorossa oli rokotteet, suunkautta otettava maistui hyvin ja meitä vielä nauratti. Sitten melkein itketti äitiäkin, kun piikit pistettiin molempiin reisiin. :( Onneksi suru hellitti äkkiä ja uni veikin sitten meidän mussukan mennessään, eikä mitään pistosoireita ilmennyt. Neuvolakorttiiin saimme kommentin: "Suloinen, jäntevä neiti. Kasvanut hyvin rintamaidolla, painoa tullut suhteessa enemmän. D-vit käytössä. Kehitys iänmukaista. Rokotteet sai."

Ilalla jännitimme nouseeko rokotteista johtuen Minttusen lämpö, mutta onneksi ei. Hän oli oikein hyväntuulinen ja kovasti juttutuulella koko illan!!