Meillä on alkanut päivärytmi pikkuhiljaa löytyä ja suunnilleen samanmoisella kaavalla päivät kuluvat.  Tietenkin kaikki meidän menot vaikuttavat päivänkulkuun (mm. muskari, vauvakerho, vierailut tuttavien luona...) mutta silti päivän runko on aina suunnilleen sama.

Aamuisin Minttunen kiljahtelee iloisesti pinnasängystä 7 -8 aikaan. Hänellä ei tuolloin ole nälkä eikä hän koskaan ole kiukkuinen tai kitisevä, vaan todella hymyileväinen ja pirteä isolla P:llä. Siellä tyttö huhuilee, että "herätyyyyys, äitiiii, isiiii, noustaan jo..." (tai jotain vastaavan kaltaista) ja hymy leviää korviin asti kun minä (tai ukko) vihdoin ilmestyy pinnasängyn viereen. En ole koskaan ollut aamuihminen, joten nuo klo 7 herätykset ovat kamalia. Toisinaan otan neidin viereeni temuamaan hetkeksi ennenkuin nousemme pukemaan. Ei tuo vieressäni enään nuku, mutta saan itse vielä hetken levätä. Sitte nousemme pesuille ja pukemaan. Yleensä se olen minä kuka tuon tyttelin kanssa nousee ylös, mutta kyllä uni hyvälle maistuu niinä aamuina kun ukko ottaa hoitovuoron. Tyttö keikkuu keittiössä sitterissä sen aikaa kun minä laitan aamiaista. Reilun viikon ajan on Minttunen maistellut aamupuuroa, toistaiseksi vain kaurapuuroa ja yllättävän hyvin se on maistunutkin. Yleensä syön oman aamiaiseni ensin, Minttunen kerää omaa ruokahaluaan sen ajan. Maitoa hörpätään vielä puuron päälle. :)  Pidempään aikaan ei ole Minttu tissille enää suostunut päivällä. Aina on jotakin mielenkiintoista katseltavaa ympärillä tai jokin häiritsevä ääni kuuluu niin ei tissiä malteta syödä. Pullosta hörpätessä näkee mukavasti ympärille. Maidon tulo on minulla vähentynyt todella paljon, mutta edelleen kuitenkin pari kertaa päivässä pumppaan rintamaitoa tytölle. Toisaalta tuntuu haikealta, kun imetys on jäänyt pois, mutta toisaalta ei se minua haittaakaan.

Aamulla Minttunen ei jaksa hereillä paljon tuntia kauempaa, maks 1,5 tuntia. Sitten laitan tytön jo ensimmäisille päiväunille, ne otetaan yleensä vaunuissa sisällä. Unet ovat lyhyet, vain noin puoli tuntia, mutta se riittää taas pariksi tunniksi. Noin 11 aikaan syödään lounasta! Meillä on tähän mennessä maisteltu erilaisina yhdistelminä perunaa, porkkanaa, bataattia, maissia, kesäkurpitsaa ja nyt uusimpana broileria. Olen tehnyt ruokia itse pakastimeen, mutta olemme myös syöneet valmispilttejä. Yllättävän suuri työ siinä on, kun itse kasviksia keittää, kuorii ja soseuttaa, kyllä helpolla pääsee kun soseen ostaa valmiina. Kaikki maut ovat maistuneet tytölle hyvin! Suu aukeaa kuin linnunpojalla, kun lusikka lähenee ja "nam nam nam" kuuluu syödessä. :) Nyt olemme alkaneet harjoitella nokkamukista veden hörppimimistä ruoan kanssa. Ensimmäisellä kerralla tytön ilme oli melkein järkyttynyt, kun vettä suuhunsa sai, mutta nyt tuo osaa jo vähän hörpätä ja pieni määrä vettä maistuu hyvin. Meidän nokkamukista ei nestettä tule, jollei siitä vähän ime, mikä on helpottanut tätä harjoittelua paljon.

Aikapian tuon ruoan jälkeen tytön tulee taas uni, yleensä se on ennen puoltapäivää. Jos sää vain suosii niin olen tuolloin pyrkinyt lähtemään ulos vaunulenkille. Nuo unet ovat kovasti vaihtelevan pituiset, toisinaan uni maistuu tasan niin kauan kuin vaunut liikkuvat, kun taas toisinaan vielä lenkin jälkeenkin nukutaan pitkään takapihalla. Eli päivästä riippuen puolesta tunnista reiluun pariin tuntiin. Täytyy kyllä tähän todeta, että hurjasti on vähentynyt tytön unentarve päivällä (esim. lauantaina koko päivänä tyttö nukkui vain 3 x n. 30 minuuttia), jos verrataan vaikka kuukauden takaiseen aikaan. Uniltaan Minttunen herää aina hyväntuulisena ja hymyn häneltä saa, kun vaunuista neitokaista ottaa pois. Nuiden unien jälkeen meillä on ns. välipalan aika, tarjolla on hedelmäsosetta. Lempparimme on ehdottomasti päärynä, mutta erilaisina yhdistelminä myös aprikoosi, persikka, mango, luumu tai banaani maistuu, muita emme muistaakseni vielä olekaan maistaneet. Olen tytölle antanut myös omaan käteeen maisteltavaksi maissinaksuja ja nykyään naksu katoaa parempiin suihin aika vauhdikkaasti. :)

Ennen seuraavia unia Minttunen hörppää vielä pullollisen maitoa. Unet ovat taas vaihtelevan pituiset, mutta yleensä edes toinen näistä iltapäivän unista on pidempi. Syömme päivällistä näiden unien jälkeen, yleensä yritän tarjota eri makua kuin päivällä on syöty. Ja sitä ruokahaluahan meidän tytöltä löytyy. :) Joskus kuitenkin tämä ruoka jää väliin, etenkin silloin jos neiti herää uniltaan vasta kuuden jälkeen. En pidä niin tärkeänä väkisin sitä ruokaa tuputtaa, päivällä on kuitenkin jo hyvin syöty ja niin pian on iltamaidon ja yöunien aika.

Vaikka tämän teksti antaa kuvan, että meillä vaan syödään ja nukutaan niin kyllä meidän päivään muutakin mahtuu!! :D Me mm. leikimme, laulamme, nauramme, juttelemme, luemme kirjoja, laitamme ruokaa,  katselemme tv:tä, vaihdamme vaippaa, ihmettelemme koiraa ja vaikka mitä muuta... Minttu viihtyy nykyään myös yksin puuhamatolla tai lattialla leikkimässä. Ja kun en vielä olekaan ehtinyt mainitsemaan niin Minttu kääntyi viime lauantaina ensimmäistä kertaa selältä mahalleen!!!! Jee Jee!! Lähellä se oli jo kauan, mutta nyt silloin onnistui ja nyt jo kääntyillään yhtenään.

Illalla neidistä selvästi näkee, kun tätä alkaa väsyttää, tyttö haukottelee, hieroo silmiään ja on selkeästi tavallista rauhallisempi, silloin myös syli on paras paikka. Usein menemme jo seitsemän jälkeen iltapesuille ja alamme maitoa lämmittämään. Välillä olen iltamaidon joukkoon puolet laittanut velliä, mutta hyvin olemme pärjänneet pelkällä maidollakin. Maidon jälkeen viemme tytön omaan sänkyynsä, luetaan iltarukous, laitetaan unimusiikki soimaan ja Minttu jää tutin ja unirättin kanssa sänkyyn. Nukkumaan meno on aina sujunut hyvin, välillä täytyy tutti käydä suuhun antamassa, mutta tyttö kuitenkin nukahtaa omia-aikojaan. Toisinaan ennen nukahtamista Minttu temuaa pitkän aikaa sängyssä olevan nallen kanssa ja jossain vaiheessa vaan havahdun siihen, että makuuhuoneeseen on laskeutunut hiljaisuus. :)

Yöllä tyttö herää syömään kahdesti, 1-2 aikaan ja aamusta 5-6 aikaan. Muutaman kerran olen "järkyttyneenä" huomannut, että kello on ollut ensimmäisellä ruokailu kerralla jo yli viisi. :) Yöllä tytölle maistuu tissi, eli nämä ovat meillä ainoat imetykset vuorokaudessa. Herään jo siihen kun Minttu alkaa liikehtiä pinnasängyssä, joskus tyydytään tuttiin, mutta yleensä otan tytön rinnalle jo ennen kuin se on kunnolla herännyt. 15 minuutissa tuo yöllinen ruokailu on ohi ja lasken syliin nukahtaneen tytön pinnasänkyyn jatkamaan unia. Onneksi uni tulee omaankin silmään yhtä nopeasti niin saan aina aika hyvät unet itsekin. :)

Että suunnilleen semmosia on meidän päivät!! Kuis teillä?
smiley