perjantai, 8. marraskuu 2013

Uudet tuulet

Pitkän hiljaisuuden jälkeen paljastettakoon täälläkin, että vatsani on aikalailla pyöristynyt ja onnellisina odotamme toista pienokaista syntyväksi keväällä!! :)

Uusien tuulien saattelemana päätin aloittaa uudelta pohjalta bloggaamisen, tällä kertaa tuolla bloggerin puolella. Kovinkaan ahkerasti en sinnekään ole kirjoitellut, mutta uutta odotusta pääsee seuraamaan täältä!

Onnemme on pitkään pidetty vain omana tietonamme, ja kun tiesin tuttavieni tätä lukevan, en uskaltanut aiemmin asiaa paljastaa. Nyt mennään jo viikolla 18 + 5 eikä asia jää arvailujen varaan, minut nähdessään :)

lauantai, 10. elokuu 2013

Kuulumisia!!

Niin se aika rintää, meidän pieni mussukka on jo  1v 10kk. Iso ja reipas tyttö!
Tämän pitkän hiljaisuuden aikana, on meille sattunut ja tapahtunut vaikka mitä.. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon..

Tyttelin lempipuuhiin nykyään kuuluu ulkoilu, tuo voisi olla aamusta iltaan asti ulkona, keinua, laskea mäkeä, ratsastaa kiikkuhevosilla ja tehdä kakkuja tai puhaltaa saippuakuplia. Ja pelkästään ulkona kirmaaminen ja pallon pelaaminen koiran kanssa on huippu hauskaa. :) Ja juu koiran kanssa nuo kaksi ovat edelleen erottamattomat ystävykset!

Musiikista tykkää myös ja aika paljon meillä lauletaan ja tanssitaan, Muumeja ja Frööpelin palikoita katsellaan aika paljon. Tyttö osaa laulaa aika montaa laulua ja leikkii komeasti Frööpelien mukana. Muumeista lempi hahmot taitavat olla Nipsu ja Mörkö, kyllä mörkö! Hassua sinänsä, mutta mörköa täällä huudetaan ja jaksoja pitää kelailla kohtauksiin joissa mörkö näkyy.. "möööökö, hui" sanoo tyttö. Lomalla käytiin Muumimaailmassa ja voi että tuo oli onnessaan, koko päivän jaksoi kirmata hahmojen perässä ja käydä useaan kertaan kaikkia halimassa!

IMG_8649-normal.jpgIMG_8664-normal.jpgDSC_0681%20%E2%80%93%20Kopio-normal.jpg

Tyttö puhua pälpättää jo todella paljon ja yrittää toistaa aivan kaiken. Pienessä ajassa puhe on kehittynyt paljon ja jutut ovat yksittäisistä sanoista kasvaneet jo lyhyiksi lauseiksi. Kovasti tyttö on oppinut komentamaan ja uhmaikäkin on jo antanut ensimmäisiä merkkejään..

Kesän tyttö lomaili kotona meidän ja mummujen seurassa, mutta tällä viikolla alkoi arki taas ja tyttö meni päiväkotiin. Viime helmikuussa palasin töihin ja tyttö aloitti tarhassa, voi kuinka silloin jännitin ja itkukin pääsi kun ensimmäistä aamua tyttöä sinne vein. Emme tuolloin ihan lähipäiväkotiin paikkaa saaneet, joten nyt on edessä päiväkodin vaihto. Taas minua vähän jännitti, mutta täysin turhaan! Niin reippaana joka aamu hoitoon jäänyt ja perjantaina jo ajoi minua äkkiä pois, heilutti ja sanoi "äiti kotiin" .. :) Ensimmäinen viikko uudessa päiväkodissa on siis sujunut hienosti! Jo talvella kaikki sujui todella hyvin, edellisestä tarhasta jäi niin positiiviset muistot ja tyttö siellä olosta nautti, sai kavereitakin joiden nimiä edelleen huutelee, niin en ole aikaista päiväkotiin menoa katunut yhtään, vaikka alkuun olikin raskasta sovittaa päiväkotirytmi, hoitovuorot ja vuorotyö yhteen.

Tämmösiä kuulumisia meille!!

Vielä täytyy kertoa kuinka hauskan kuuloista on, kun radiosta alkaa Erinin kappale Ei taida tietää tyttö. Ei tarvitse meidän neidin kuulla kuin alkutahdit niin jo hän alkaa laulaa "papaa, papaa, papaaa, papaaa viieä... :D ihana

 

sunnuntai, 30. syyskuu 2012

Kiipeily on kivaa!!!

Tyttö rakastaa kiipeilyä ja siinä sivussa aiheuttaa tälle äidille ylimääräisiä sydämentykytyksiä..
Tyttö on nyt oppinut kiipeämään sohvalle ja pöydälle, yrittää tuolille ja jopa vaunuihin.. Ei tarvitse kun hetkeksi selkänsä kääntää ja sitten tyttö konttaakin pöydällä. Huh että aina pelästyn, onneksi ei ole vielä mistään tippunut. Mutta se käykin sitten äkkiä, kun tyttö ei hoksaa istuvansa pöydän reunalta ohi.. Alastulon kanssa en kovin luottavainen tytön taitoihin muutenkaan ole, useimmiten laskeutuu hienosti jalat edellä, mutta kuitenkin liian usein yrittää sukeltaa pääedellä. Kameraan en useinkaan ehdi siinä pelästyksessä tarttua, mutta esimerkiksi eilen illalla näissä merkeissä:


Komeita pieniä tassunjälkiä on alkanut ilmestyä tv ruutuun :D

tiistai, 25. syyskuu 2012

1-vuotias

Niin se aika rientää, meidän perheessä ei ole enää vauvaa vaan 1-vuotias taapero!! heart

Eilen kävimme neuvolassa ja uusimmat mittaustulokse olivat: pituutta 76cm, painoa 10430g ja päänympärys 45,9cm! Minusta tyttö on kasvanut paljon, siksi hieman yllätyin näitä tuloksia, etenkin painosta, kun nousua kahden kuukauden takaiseen oli vain 40g (olin ihan varma, että 11kg olisi mennyt rikki). Pituutta oli tullut kuitenkin hyvin ja painonnousun vähyyskin on kuulemma normaalia, kun tyttö nyt niin paljon liikkuu. Kaikki on neidillä mallillaan, kasvu ja kehitys oikealla tasolla. Neuvolakorttiin kirjattiin: "Tyytyväinen, touhukas tyttö. Konttaamala liikkuu. Tukea vasten kävelee ja seisoo jo ilman tukea. Hyvä pinsettiote. Kuulo normaali. Pituutta tullut hyvin, painoa hieman niukemmin. Liikkuminen lisääntynyt." Reippasti tuo huoneessa konttasi tutkimassa paikkoja ja katseemassa leluja, hienosti myös näytti missä on lamppu, kun terveydenhoitaja sitä kyseli. :)  Neuvola käynti kuitenkin päätty isoon itkuun, kun rokotukset pistettiin. Onneksi se suru helpotti kuitenkin aika pian ja lopuksi terveydenhoitajakin sai vielä hymyn. Illan tyttö oli kovin väsynyt (nukkui kahdet pitkät päiväunet), kitisevä ja kovasti syliä vailla. Toivottavasti tänään on jo iloinen itsensä!!


Meidän vuoden vanha taaperomme osaa jo vaikka mitä:
  • konttaa (ja lujaa meneekin)
  • nousee seisomaan
  • kävelee tukea vasten
  • työntää kävelytukea eestaas  käytävällä kovaa vauhtia
  • nousee seisomaan ja seisoo hetken tuetta
  • kiivetä sohvalle ja peruuttaa pois (usein kuitenkin yrittää sukeltaa päälleen)
  • pinsettiote (on jo todella tarkka)
  • syö sormiruokaa ja juo nokkamukista
  • käydä potalla (useimmiten kakka tulee pottaan)
  • auttaa pukemisessa, ojentamalla kädet
  • riisua itse sukat ja housut (tää ei loppujen lopuksi ole niin kiva taito)
  • vilkuttaa
  • taputtaa
  • selailee kirjoja
  • heittää palloa
  • soittaa marakassia ja rumpua
  • osaa laittaa olohuoneen stereoista radion päälle (ja suuttuu jos sen sammuttaa)
  • hytkyy musiikin tahtiin
  • osoittaa sormella jos haluaa jotakin
  • ilmaista mielipiteensä asioista
  • kysyttäessä näyttää mm. lampun, kellon, kukan...
  • sanoo "hau hau" ja näyttää koiraa
  • tietää mihin Ei saa koskea, mutta koskee silti esim. koiran vesikuppi tai sähköjohdot (osaa oikein tarkistaa näkeekö joku ja virnistää vain kun huomaa, että on jäänyt kiinni)
  • halaa, pussaa (siinä tohinassa myös toisinaan puree ja raapii, kun pitää niin lujasti kiinni)
Lempi puuhat:
  • keinuminen
  • lehmäpehmon haliminen
  • kylpeminen
  • muskari
  • pallomeressä leikkiminen
  • kävelytuen kanssa kulkeminen
  • ovien heiluttelu (auki, kiinni, auki, kiinni...)
  • tyhjentää kaapit mihin pääsee käsiksi
  • jahdata koiraa
  • leikkiä koiran kanssa "lelun varastamista" (tyttö ottaa vingun koiran suusta ja pian koira hakee sen takaisin)
  • kauppareissuilla istua ostoskärryissä, ihmetellä kaikkea uutta, hymyillä muille ihmisille ja tiputtaa hyllyiltä kaikki mihin yltää
Mitäs muuta:
  • Tältä tytöltä löytyy tempperamenttia ja omaa tahtoa (toisinaan turhankin paljon). Tavarat lentää ja huuto on kova, jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa..
  • ei vierasta eikä pelkää mitään, uteliaisuutta löytyy kaikkea uutta kohtaansmiley
  • ei tykkää viiden pienen hampaansa pesusta


Tähän hätään ei tule muuta mieleen, mutta onhan tässäkin jo... Pari kertaa on käyty pyöräilemässä ja tyttö selvästi nautti :)

sunnuntai, 16. syyskuu 2012

Syksy

Syksy on jo pitkällä, ulkona  on kylmä, sataa ja tuulee, puista tippuu lehdet.. (Paitsi tänään, saatiin nauttia ihanasta auringonpaisteesta!) Haalari, kintaat, pipo ja kurahousut ovat jo tulleet tutuiksi meidän pukeutumisessa. Niin ja kengät, kauan siinä meni, mutta nyt tyttö antaa laittaa kengät jalkaan ja antaa niiden olla jalassa. Alkuun kengät (tai jo niiden näkeminen) sai tytössä aikaan raivokohtauksen, jos ne saatiin jalkaan asti niin tuo vain istui paikallaan, huusi ja repi niitä pois.. Vaikea oli siis alku, mutta nyt kengät ovat jo normaali asuste, kun lähdetään ulos. Kyllä kesällä vaan oli helppoa, kun ei tarvinnut pukea eikä sen kummemmin miettiä miten ulkona tarkenee.

Keväällä käytössä oli äitiyspakkauksen vanupuku, se ei enää mahdu, eikä pidä kosteuttakaan niin edessä oli välikausihaalarin osto. Tein kirpputorilta huippu löydön, Hupan haalari, nätin värinen, uuden näköinen ja ennenkaikkea halpa. Facebookin kirpputorien kautta ostin tytölle myös toppahaalarin ja kaksiosaisen toppapuvun. Käytettyjä siis kaikki, mutta eivät ollenkaan käytetyn näköisiä! Nyt on varusteet talvea varten kunnossa ainakin pääosin.. Talvikengät tarvitaan vielä ja sitten paksummat hanskat ja pipo. :)


Syksy toi mukanaan myös muskarin!
Jatkettiin samassa seurakunnan muskarissa, nyt 1-vuotiaiden ryhmässä. Puolet ryhmästä on kevät kaudelta tuttuja. Ja täytyy sanoa, että kyllä oli kesän jälkeen mukava nähdä heitä ja todeta kuinka lapset ovat kasvaneet. Jo ensimmäisellä kerralla totesin, ettei ihan yhtä rauhallista tule olemaan, enään ei vauvat ole vain sylissä hytkytettävänä.  Kaikki lapset jo konttaavat, suurin osa kävelee, eihän ne samalla tavalla malta paikallaan olla.. Meidän neiti ensimmäisenä näytti muille mallia, kun ei jaksanut edes nimikierrosta asti paikallaan pysyä, heti oli kiire kavereita tervehtimään.. Tyttö konttasi ympäri huonetta ja istui keskellä lattiaa ihmettelemässä. Välillä kävi sylissäni, mutta taas halusi lattialle eikä sitten ollutkaan ainoa. Olen kuullut että jossain muskareissa katsotaan pahalla, jos lapsi ei malta pysyä paikallaan, mutta onneksi ei meillä, häiriöksi se ei kuitenkaan ole kenellekään. Enemmän häiritsee, jos lasta väkisin sylissä yrittää pitää.
Nyt erona kevääseen on ollut  se, että soittimia ei enään meille jaeta, vaan lapset saavat itse (vanhempien avustuksella) ne hakea ja liikkumis leikkejä on ollut enemmän. Viime kerralla ensimmäistä kertaa istuimme lattialla ja jokainen lapsi sai pallon, sitä pompoteltiin ja pyöriteltiin ja lopuksi lasta hypytettiin sen päällä musiikin tahtiin. Tämä oli oikein mukava uutuuus! :)


Nyt jo muista yhden muskarilaulunkin:
Tänne tullaan laulamaan, leikkimään ja soittamaan.
Täällä oottaa kaverit, paikka tää on muskari.
Taivaan isän hoivassa mukavaa on laulella.
Leikin, soitan, riemuitsen, kavereista iloitsen.

 
Kävimme muuten muutama viikko sitten myös avaamassa syyskautta vauvakerhossa... Siellä MLL kerhossa, jossa kevätkaudella kävimme joka viikko. Se kerhohan on vauvakerho, tarkoitettu alle 1-vuotialle, ajattelin että vielä ehdimme kuukauden verran siellä käydä, kun aina niin hyvin viihdyimme... No, siellähän oli syyskauden myötä uudet vauvat aloittaneet kerhoilun äitiensä kanssa. Vaikka emme vielä ns yli-ikäisiä olleetkaan niin heti kävi selväksi, että me emme enään vauvoja ole. Kerhossa oli paljon väkeä, kontaavia lapsia lisäksemme vain kaksi, sitten vanhimmat noin puoli vuotiaita ja joukon kuopuksella ei vielä ollut edes nimeä... Haikeat hyvästit jätimme kerholle ja sen vetäjille. Kävimme kevaallä niin tiiviisti kerhossa, että kesätauon jälkeenkin vetäjä muisti meidät ja tytön oikein nimeltä. :) Meidät toivotettiin tervetulleiksi toisena päivänä perhekahvilaan, jossa käy äitejä alle kouluikäisten kanssa. Vielä ei ole sinne menty, mutta ehkä tässä vielä joskus menemmekin tutustumaan...
Mutta kyllä hurjalta tuntui, että tyttö on kasvanut pois vauvakerhosta,
enään m
uutama päivä ja meidän pieni tyttäremme täyttää yhden vuoden!! heart