...nimittäin imetys!
Pikkuisen alle 7 kuukautta tyttö sai rintamaitoa, johon olen enemmän kuin tyytyväinen.

Imetys ei meillä meinannut ollenkaan alkaa sujumaan. Sairaalassakin olimme tästä syystä pari ylimääräistä päivää. Maitoa ei tuntunut tulevan eikä tyttö saanut matalista rinnanpäistä otetta. Rintakumi otettiin heti käyttöön, mutta hankalaa oli silti. Turhautuminen painoi mieltä ja harmitti, kun aina tarvitsin hoitajien apua imetyksen käynnistykseen. Tapasin lopulta kahtena päivänä osaston imetyshoitajaa, joka kaikessa rauhassa paneutui meidän ongelmaan ja neuvoi paremman imetysasennon. Hoitajat ohjasivat aina imettämään makuultaa, mikä lopulta oli juuri se meidän ongelma. Kun imetyshoitaja neuvoi ja suositteli istualtaan imetystä, lähti homma meillä sujumaan. Minulle neuvottiin myös rintapumpun käyttö ja pumppaaminen varmasti auttoikin maidon nousuun.

Kotiin päästyämme jännitin imetyksen sujumista kovasti, mutta kaikessa rauhassa ja ukon avustuksella siitä selvittiin. Viikossa kohtasin kuitenkin uuden ison ja todella kivuliaan ongelman. Rinnanpäät eivät kestäneet, verta vuosi ja pelkkä ajatus imetyksestä teki kipeää. Itkua väänsin aina kun tyttö rintaa imi. Verisestä rinnasta en uskaltanut imettää vaan pumppasin siitä maitoa. Onneksi pumpatessa veri ei niin vuotanut ja juotinkin sitä pullosta. Lansinoh voiteesta tuli paras ystäväni ja se onneksi kipeisiin ja rupisiin rinnanpäihin auttoikin. Imetyksen takkuaminen ja etenkin sen kivuliaisuus tuli minulle täytenä yllätyksenä, järkytyksenä. Tuntui, että kaikki olivat vaan aina kehuneet kuinka ihanaa imettäminen on, äidin ja lapsen yhteinen herkkä hetki. Niinpä niin, ehkä se myöhemmin näin olikin, mutta kyllä aluksi oli herkkyys kaukana! Olisin todella halunnut ennakkoon tietää kuinka kivuliasta se voi olla. Tokihan valmennuksessa mainittiin että voi olla kivuliasta, mutta olisivat suoraan sanoneet että se voi olla todella tuskallista jos niikseen on! Muista kuinka silloin olin valmis heittämään hanskat tiskiin ja lopettaa imetysyritykset siihen!

No siitäkin selvittiin. Täytyy tunnustaa etten enään muista kuinka kauan kipuilua kesti tai koska pääsin rintakumista luopumaan. Vasemmasta rinnasta tyttö onnistui aiemmin imemään ilman kumia, mutta oikean kanssa sitä käytin kyllä kauan. Kahden kolmen viikon kohdalla luovuin lisämaidosta, sen antaminen aloitettiin jo sairaalassa, kun tyttö ei rinnalta kylläiseksi tullut. Sitten yllättäen noin kuukauden tienoilla maitoa alkoi tulemaan hurjasti, pakastin oli maitopusseja pullollaan ja nauroinkin, että olisin voinut ruokkia naapurinkin lapsen. :) Vuoden vaihteeseen eli reiluun kolmen kuukauden ikään asti menimme täysimetyksellä, sitten lisämaito astui taas kuvaan, kun tuntui että maidontulo taas äkisti väheni eikä tytölle riittänyt.

Kiinteitä aloimme maistella neljän kuukauden iässä, enkä kokenut sen vaikuttavan imetykseen. Mutta sitten viidenkuukauden tienoilla tyttö alkoi saamaan raivareita rinnalla, toisinaan kieltäytyi koko ajatuksesta ja tuntui että kaikki muu ympärillä kiinnosti enemmän. Niinpä sitten kävi niin, että koska en äänieristettyyn pimeään koppiin voinut mennä imettämään, jäi meiltä rintaruokailu kokonaan pois päiväsaikaan. Pulloon tyttö aina tarttui hanakasti, kun samalla näki mitä ympärillä tapahtuu... Omat fiilikset olivat vähän kaksijakoiset asian suhteen, toisaalta harmitti, mutta toisaalta ei ollenkaan. Olin iloinen kun pystyin taas käyttämään tavallisia rintaliivejä imetysliivien sijaan ja pakkaamaan luukkuvaattetkin pois. Imetys jatkui kuitenkin yöaikaan, väsyneenä pimeässä tyttö siis edelleen malttoi imeä rintaa. Päivällä pumppasin maitoa, ettei sen tulo kokonaan tyrehtynyt.

Nyt pariviikkoa olen ollut kokonaan imettämättä, kuitenkin kahdesti päivässä pumppasin vielä maitoa. Olin mahataudin kourissa yhden yön, jolloin tyttö ruokittiin pullosta. Imetettäessä hän yleensä heräsi kahdesti, joskus kolmesti syömään ja nukahti aina rinnalle. Tuo pullosta ruokittu yö meni todella hyvin, tyttö ei syönyt kuin kerran (200ml), nukkui sitten aamuun asti eikä edes heti herättyään ollut nälkäinen. Silloin aloin miettimään josko tyttö ei rinnalta saa tarpeeksi maitoa ja aina väsyy imemiseen. Kokeilimme pullosta uudellen ja sille tielle jäimme. Pumppasin aamuin illoin kuitenkin edelleen. Päätin, että niin kauan kun saan pumpattua yhteensä 100ml jaksan sen vaivan nähdä. Pääsiäiseen se pumppailu nyt sitten lopppui kokonaan ja pakkasin pumpun kaapinperukoille odottamaan mahdollista uutta käyttöä! Tyytyväinen olen meidän imetystaipaleeseen kaikesta huolimatta ja onnellinen siitä, että jaksoin yrittää ekä vain antanut periksi... :D