Yllättävistä suru uutisista johtuen on ymmärrettävästi jäänyt kirjottaminen täällä vähiin..
Viikko sitten menin neuvolaan täynnä kysymyksiä. Edellinen lääkärikäynti, kun ei ihan putkeen mennyt. Kyllä tuntui hyvältä, kun tuttu ja turvallinen terveydenhoitaja oli vastaamassa kysymyksiini. Sf-mitta oli kasvanut ja täysin normaali ja sain kunnon vastaukset kaikkiin mieltä painaviin asioihin. Toisin kuin lääkäriltä sain nyt jopa kokoarviota meidän murusta. Hoitaja arveli silloin noin kolme kiloiseksi ja että syntymäpaino olisi noin 3,5 kiloa. Hurjasta supistelusta ja vauvan kovin alhaalla olevasta asennosta hän myös ennusti, ettei synnytys menisi yliajalle. Eihän sitä koskaan tietää voi, mutta näin hän ennusti. Noin muuten vatsani ei vielä kyllä kovin laskeutuneen näköinen ole, että nähtäväksi jää kuinka käy. Itse en kyllä laittaisi hanttiin vaikka Minttunen päättäisi jo ennen laskettua aikaa syntyä. Olenhan itsekin tullut maailmaan jo 12 päivää etuajassa.. :)

Olin neuvola käyntiin kaikin puolin tyytyväinen, kunnes loppumetreillä tuo niin hehkuttamani ihana ihminen ilmoitti, että hän siirtyy vuodeksi toisiin tehtäviin ja jo ensi viikolla minut ottaisi vastaan eri ihminen. Eiiiiiii!!! Tippa tuli minulla linsiin ja melkein pillahdin itkuun asti. Olen tuon neuvolantädin kanssa tullut niin hyvin juttuun ja olen ollut onnellinen, että hän jatkaa kanssani myös vauvan synnyttyä. Ensimmäinen ajatus silloin oli etten halua kenenkään nuoren ja kokemattoman vastaanotolle...

Suru valtasi maailmani tuon saman päivän iltana.. Sokki tila, suru ja tuska välittyivät selvästi vatsaan, Minttunen myllersi varmasti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Onneksi en siinä tilanteessa joutunut kauaa olemaan yksin. Minulle ehdotettiin, että ottaisin loppuviikosta yhteyttä neuvolaan ja menisin vielä käymään tutun hoitajan luona juttelemassa ja  tarkistamassa, että vatsassa kaikki on hyvin. Silloin ajatus tuntui hullulta, mitä ne siellä voisivat tehdä? Mutta muutaman valvotun yön ja  kuljettuani päiviä täydellisessä sumussa ajattelin, että se voisi ollakin järkevää. Väsymys, hoidettavat asiat ja sekava olo kuitenkin piti huolen, että neuvolan soittoaika meni sivusuun ja tuo ylimääräinen käynti jäi siis väliin. Liikkeitä vatsasta kuitenkin jo normaaliin malliin tuntui ja oma olotilakin alkoi vähän tasoittua, niin tiesin, että olimme Minttusen kanssa selvinneet pahimman yli.

Synnytyksen kannalta tilanne nyt muuttui, hautajaiset tuli sovittua vajaan 3 viikon päähän lasketusta ajasta, että Mintun on syytä sitä ennen syntyä. Jo vähän ennen laskettua aikaa olisi paras ajankohta tähän tilanteeseen nähden. Tänään kuulin eräästä tuttavastani jolla paukkuu jo viikko 42 eikä mitään ole tapahtunut... Minulle vaan ei voi käydä niin, että hautajaiset ja synnytys osuisivat päällekäin tai edes liian lähekkäin. Meidän murun on vain synnyttävä ajoissa. Alkuperäinen laskettuaikahan olisi jo ensi viikolla, hurjaa! Jos mitään ei ala tapahtua, täytyy sitten alkaa tekemään suursiivousta, saunoa ja liikkua paljon, jos siitä jotain hyötyä olisi... Mitähän muuta kannattaisi kokeilla?

Seuraava neuvola aika on jo huomenna. Olen odottanut sitä sekavin sekavin mielin, ehkä vähän pelokkaana. Niin suuria mullistuksia on tapahtunut, että mitä vain saattaa olla edessä ja jännitän kovasti myös uutta hoitajaa. Tuntuu, että nyt jos koskaan kaipaisin sitä tuttua ihmistä. Tänään minulle kuitenkin soitettiin neuvolasta ja ilmoitettiin, että sairastumisen takia aikaa täytyy siirtää. Huomenna sinne menen, mutta eri aikaan ja taas eri ihmisen luo. Joka tapauksessa siis olisin oudon hoitajan tavannut, mutta nyt harmittaa, että tämä uusi tuttavuus ei sitten olekaan se minun uusi omaterkkarini.